sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kevättä ilmassa


Ilmassa on jo lupaus keväästä. Joulunpunaiset verhot tuntuivat jo raskailta ja tunkkaisilta, vaihdoin niiden tilalle ihanan paratiisin*, joka tuo mieleeni edesmenneen rakkaan mummoni. Pakkasilla jäädytetyt lyhtyjen seinämät ovat ohentuneet läpikuultaviksi pikkuikkunoiksi ja murentuneet varomattomien jalkojen alla. Puiden oksilla levännyt lumivaippa on kadonnut, keväinen aurinko jo häikäisee.

*Paratiisi, design Sirkka Sive, Finlayson




torstai 4. helmikuuta 2016

Jäälyhtyjä pakkasella

Talven paukkupakkaset tulivat ja menivät. Lämpömittarin lukemien laskettua 25 pakkasasteeseen aloimme haaveilla todenteolla takkauunista, jonka suloisen lämpimässä kainalossa voisi haaveilla kesän auringon säteistä tai uppoutua paksujen romaanien juonenkäänteisiin. Kuluneen vuoden aikana monenlaisia remonttihaaveita on herännyt, mutta ne saavat odottaa vielä hetken.
Paukkupakkanen loihti pihapiirin kimaltavan hohtavan kauniiksi taideteokseksi, jota kävimme ihastelemassa pienin annoksin punaposkisten lapsukaisten kanssa. Henkeäsalpaavan kaunista, vaikka niin kylmää. 
Pakkasilla saimme ajatuksen jäälyhtyjen valmistamisesta. Pikkuisten kanssa touhutessa on sellainenkin  hauska piirre, että saa mahdollisuuden elää omia lapsuuden muistoja uudelleen. Edellisestä jäälyhtyjen askartelusta on kulunut jo hämmentävän monta vuotta. Miolla riitti ihmettelemistä, kun  hetkeä aiemmin ulos viedyistä ämpäreistä loihdittiin kauniit jäälyhdyt etupihaa koristamaan. Kokeilimme myös ilmapalloon jäädytettyjen lyhtyjen tekemistä, mutta ne eivät vielä onnistuneet ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Olisi mukavaa, jos tänätalvena pakkanen saapuisi meidän leveysasteille vielä toisenkin kerran.


keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Amarylliksen uusi elämä

Amaryllis intoutui todenteolla kukkimaan vasta joulupäivien jälkeen. Sain nauttia sen upeiden kukkien loistosta monta monituista viikkoa, kunnes kukat yhtenä päivänä riippuivat surullisena ja hieman kuivahtaneina. Kuulin viherpeukaloystävältäni, että amarylliksen voi saada kukkaloistoon myös seuraavanikin jouluna, jos siitä pitää huolen. En ole todellakaan mikään viherpeukalo, ainakaan vielä, mutta päätin yrittää antaa amaryllikselle uuden elämän, mahdollisuuden kukkia myös seuraavana jouluna.


Nuupahtanut amaryllis onkin odottanut ruokailuhuoneen senkin päällä jo useamman päivän seuraavaa siirtoani. Olen oikeastaan tarkkaillut kukkaparan estetiikkaa kukkaloiston jälkeen, ja löytänyt siitä ehkä jotain rappioromanttista kauneutta. Kirkkaanpunaiset kukinnon terälehdet ovat muuttuneet syvän tummanpunaisiksi, rypistyneet mattapintaiseksi, ja päälle on satanut heteestä hennon vaaleankeltaista siitepölyä. Luonnon kiertokulku toteutuu huonekasvinkin epäluonnollisessa elämässä, se valmistautuu omaan talveensa. Tunnen sympatiaa komeimman loisteen ohittaneita astioita, autoja, huonekaluja, ja ehkä talojakin kohtaan. Eletyn elämän jäljet, kuluneiden vuosien muistot, eri vaiheet tekevät niistä kiinnostavia, viehättäviä omalla tavallaan. On hauskaa ajatella niin päin, että olen itse vain yksi lenkki esineen vaiheissa. Kun jonain päivänä luovun vaikkapa 50-luvun ruokailuryhmästä, niin silloin jo vuosikymmeniä vanhat huonekalut siirtyvät palvelemaan jonkun toisen ihmisen elämää, jossa ne saavat uuden mahdollisuuden. Vanhoihin esineisiin voi luottaa eri tavalla kuin uusiin, ne ovat jotenkin sitkeitä. Kaipa tässä suhtautumisessa on ripaus estetisoitua nostalgiaa.

Mutta se amaryllis, siitähän tässä oli kysymys. Edesautoin kukan matkaa ensijouluun ja mahdolliseen uuteen kukoistukseen leikkaamalla nuupahtaneet kukat varrestaan. Kun kukkimisen aikoihin liikaa kastelemista on vältettävä jottei varren kasvu vallan villiintyisi, nyt amaryllista on kasteltava ja lannoitettava, jotta se saisi kasvatettua kunnolliset lehdet. Kesällä amarylliksen voi viedä puutarhaankin, sen pitäisi pärjätä Suomen toisinaan koleassa kesässä vallan mainiosti. Loppukesällä kukka tuodaan takaisin sisälle ja kastelu lopetetaan. Kuivahtamisen jälkeen sipuli viedään muutamaksi kuukaudeksi kellarin pimentoon, josta se taas kaivetaan esille ja istutetaan uuteen kosteaan multaan marraskuun alussa. Kukkien pitäisi pilkistää vihreiden kukkavarsien lomasta joulun tienoilla. Tässä onkin haastetta muistaa nämä kaikki tarvittavat toimeenpiteet tämän kaiken tohinan ja touhun keskellä.
Lasten edesmennyt isomummi sai maalaistalonsa verannalla vuosikymmeniä vanhat pelakuut kukkimaan joka vuosi talvettamalla kukkien juuret ullakolla.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Mystinen yläkerta

Edellisen kirjoitukseni innoittamana taidan jatkaa tarinaani vielä yläkerrasta. Käyn kotimme toisessa kerroksessa vain aniharvoin, muutaman kerran viikossa tai korkeintaan joka toinen päivä. Tuntuu kuin kotimme sisällä olisi jonkun toisen tyhjänä odottava asumus. Hieman sokkeloisen yläkerran kolme huonetta ovat vaille käyttöä, kyhjöttävät yksinäisyyttään ilman tarkoitusta. Yhdestä huoneesta olemme tehneet niin sanotun työhuoneen kirjoine ja työpöytineen, mutta arvatenkin ne hetket, jolloin huoneeseen voisi sulkeutua ovat, noh, oikeastaan niitä ei vain ole. Yläkertaan en ole jotenkin asettunut vieläkään taloksi, ja sen on jollain tavalla jäänyt vieraaksi paikaksi omassa kodissa. Joskus lasten nukkuessa yön hämärässä kipuan portaat ylös, ja käyn noutamassa unohtuneita vaatekappaleita vinttikomeroihin piilotetuista laatikoista. Sitten palaankin nopeasti takaisin alakerran kodikkaaseen lämpöön.

Varsinkin tällaisten tammipakkasten paukkuessa tekisi mieli sulkea käyttämättömien huoneiden hoosiannaa huutavat patterit, säästää hieman lämmityskuluissa ja suojella ilmastoa. Tietenkään sellainen ei käy päinsä, sillä siinä on omat talon rakenteita uhkaavat vaaransa. Jos yläkerran huoneiden lämpötila on reippaasti alakerran lämpötilaa alhaisempi, voi alakerrasta nouseva kosteus, jota eläminen - hengittäminen, ruuanlaitto ja muu läträäminen - väistämättä tuottaa, kondensoitua kerrosten väliseen yläpohjaan ja aiheuttaa sitä kautta ongelmia. Seuraukset riippuvat tietenkin siitä, mitä talo on sisuksiinsa syönyt; hengittävätkö materiaalit, läpäiseekö kosteus välipohjan vai onko välissä kosteuden sulkeva kerros. Talon putkistokaan ei kuulemma pidä siitä, että lämmityksestä säästellään talviaikaan liikaa. Talon vuosi sitten millimetrin tarkkaan syynännyt kuntotarkastajakin kehotti pitämään yläkerran lämpötilan yli 15 asteessa ympäri vuoden.

Vielä kymmenen vuotta sitten kolmen ikkunan talossa oli 50-luvun taloille tyypilliseen tapaan pienellä keittokomerolla varustettu erillinen asunto, joka saatettiin vuokrata sukulaiselle tai opiskelijalle kodiksi. Aiemmin pohdiskelimmekin, josko vuokraisimme yläkerran ylimääräiset neliöt satunnaisille matkalaisille vaikkapa Airbnb:n välityksellä, ihan vaan käyttötarkoituksen löytämiseksi. Olemme kuitenkin luopuneet siitä ajatuksesta, niin mukavalta tämä oma rauha tuntuu. Yläkerran huoneet saavat odottaa sitä aikaa, kun pikkupojat kasvavat niin isoiksi, että haluavat omat huoneensa ja omaa rauhaa. Toivottavasti siihen menee vielä pitkä aika.
Yläkerrassa on näitä ihania 50-luvun talon yksityiskohtia vielä jäljellä.
Kerran yritin kasata huonekalua vauvan kanssa yläkerran tyhjässä huoneessa, mutta vauva sai suuhunsa silica gel-pussin. Myrkytystietokeskuksen mukaan vaarallisia pallerot eivät ole, vaikka pussissa lukee, että do not eat. Eivät vauvat osaa lukea, varsinkaan englantia. En ole yrittänyt sen koommin touhuilla omiani vauvan kanssa. 
1950-luvun design ja elämän jäljet


torstai 7. tammikuuta 2016

Turvallinen koti

Kynttilät sytytetään meillä vain ani harvoin vaikka ihania ovatkin, ja syynä on yksi läheltä piti-tilanne!
Kahden pienokaisen kanssa asustellessa jokainen päivä on eräänlainen seikkailu. Toisinaan päivät sutkuttavat omalla painolla eteenpäin ilman ihmeellisempiä sattumuksia, kun taas toisiin päiviin mahtuu vaarallisia läheltä piti -tilanteita ja muuten vaan sykkeitä nostattavia tapauksia. Kun yrittää pitää kahta lasta silmällä, on väistämätöntä, että jotain jää aina huomaamatta, eikä kaikkia havereita kykene estämään vaikka kuinka yrittäisi olla superihminen. Pienten lasten vanhemmille on varmaankin tuttua se, kuinka vauvan kasvaessa kodin järjestystä on vähintäänkin uudelleenarvioitava ellei muutettava, jotta asumus pysyy jokseenkin turvallisena joka paikkaan kiipeilevällä ja kaikki sopet tutkivalle ihmistaimelle.


Meille sattui joulun pyhinä talon ollessa täynnä elämää sellainen tapaus, että havahduin ihan tosissaan miettimään lasten turvallisuutta kodissamme. Kaiken tohinan keskellä pieni alle vuoden ikäinen Noa-vauvamme oli kaikkien huomaamatta livahtanut raollaan olleesta ovesta yläkertaan johtavaan portaikkoon ja kivunnut portaat haparoivilla mutta päättäväisillä vauvan otteillaan melkein ylös saakka. Onneksi ennen yläkerran aulaan pääsyä Noa oli huomannut olevansa vaikeuksissa toisella puolella kapeutuvissa portaissa ja kiljui aikuisen apua uhkarohkeisiin toimiinsa. Satuin juuri silloin istumaan ruokapöydän ääressa teekuppi edessäni, kun havahduin ääniin kysyen heti, missä vauva mahtoi mennä. Ja sieltähän minä pienen karkulaisen sitten löysin, ylhäältä portaista kiljumasta. Voi kamala sitä tunnetta, kun tajuaa, miten lähellä sitä taas oltiin, todellista vaaranpaikkaa pienelle ihmiselle. En halua edes ajatella, mitä olisi tapahtunut, jos vauva olisi päässyt yläkerran aulaan, jossa toisella sivulla on vain muutamalla kaiteella suojattu, noin neljän metrin pudotus alas portaisiin. Puheet turvaportin hankkimisesta muuttuivat saman illan aikana haaveilusta toiminnaksi, kun tovin etsinnän jälkeen Tori-sivustolta löytyi puinen turvaportti vaille uutta kotia. Juha lähti miltei samantien porttia hakemaan, vaikka olikin Tapaninpäivä. Kiitos vaan sille perheelle, jonka pyhäpäivää tulimme häiriköimään, portti on oikein oiva ja tuli tarpeeseen! Illalla portti saatiinkin jo paikalleen, tietenkin Mion innokkaalla avustuksella. Sitten kun elämämme levittäytyy yläkerrankin huoneisiin, niin täytynee hankkia toinen samanlainen portti yläkerran aulaan. 
Perheen turvaporttityöryhmä tehtävää suorittamassa
Miksi ihmeessä tällaisia läheltä piti-tapauksia pitää sattua, ennen kuin ymmärtää toimia? Minun talohomma-agendallani on ollut jo liian pitkään esimerkiksi palovaroitin-urakka. Lasten poissaollessa minun pitäisi varoitin varoittimelta käydä läpi testaamassa, että ne varmasti toimivat ja tarkastaa, että koko talossa on yksi palovaroitin per 60 neliömetriä, jokaisessa kerroksessa. Käsittääkseni palovaroittimia on kyllä tarpeeksi, mutta emme taida tietää, milloin ne hankittu. Palovaroittimien luotettava toimintaikä kun on noin kymmenen vuotta.  Kelpo tietoannos talon paloturvallisuusasioista löytyy sisäministeriön pelastustoimi-sivustolta. Huushollissamme on palovaroittimien lisäksi sammutuspeite, jonka saimme tupaantuliaislahjaksi ihanalta ja ajattelevalta ystävältämme, mutta jota en ole saanut vieläkään kiinnitettyä oikeaoppisesti seinään. Aargh, Teen sen heti huomenna, oikeesti!
Turvaportti paikoillaan, on ja pysyy täst'edes aina kiinni!

lauantai 26. joulukuuta 2015

Ensimmäinen joulu talossa

Ensimmäinen joulu kolmen ikkunan talossa sujui touhukkain menoin. Pikkuiset pitivät huolen siitä, ettei juhlaruokien valmisteluun käytetty ylenpalttisesti aikaa, vaikka pöytä katettiinkin koreaksi joulun herkkuja. Vielä viimevuonna samoihin aikoihin odotimme jännittyneinä, hyväksyttäisiinkö jättämämme tarjous talosta, josta tuli myöhemmin keväällä meidän koti. Silloin joulu vietettiin kotoisasti pienessä kaksiokodissa, jonka neliöt venyivät laajennetun perheen jouluyökyläilyynkin.
Vaikka koti on vaihtunut, ja tila moninkertaistunut, joulun tärkeimmät asiat ovat silti pysyneet ihan samoina kuin edellisinäkin jouluina. Siihen kuuluu yhdessäoloa laajennetun perheen kesken, joululauluja, kuusenkoristelua, joulusaunomista, ihanaa ruokaa, lastenleikkejä, kynttilöitä, hautuumaalla vierailu ja sitten lahjoja läheisiltä ja läheisille. Tänävuonna meillä vieraili toista kertaa joulupukkikin, jolla oli hauska yllätys talonväelle lahjojenjakamisen jälkeen - joulupukki kaivoi nutustaan esille sahan ja soittaa luikautti sillä iloksemme jouluyö juhlayö-kappaleen. Sahansoittotaito on pukin kokemuksen mukaan vaatinut monen sadan vuoden harjoittelun. Jahka tästä päästään taloa tapiseeraamaan ja remontoimaan tulevina vuosina, niin olisi aika hauskaa musisoida remontoimisen lomassa työvälineitä apuna käyttäen. Ei siitä varmaan valmista tulisi, jos harjoitteluunkin menisi useampi sata vuotta.   





sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Lämpöinen joulu

Lämpömittari osoittaa reilusti lämpöasteita ja luonto ei näytä lainkaan siltä, että joulu tulee pian. Vesisade on sulattanut viimeisetkin lumenrippeet märäksi sohjoksi. Haikeina muistelemme lapsuuden jouluja ja talvia, jolloin parinkymmenen asteen pakkaset paukkuivat monta kuukautta joulukuusta aina maaliskuun lopuille. Toista se on nykyään, kun talvi muistuttaa yhä enemmän Keski-Euroopan sateisen koleaa talvea. Jos tästä sohjosta ja tummanpuhuvasta maisemasta jotain positiivista voisi keksiä, niin pysyypähän talon lämmityskulut näillä säillä jokseenkin kurissa. Kaukolämpöfirman muistaessa meitä marraskuun lämmityslaskulla olimme suoraan sanottuna yllättyneitä summan kohtuullisuudesta. Olimme etukäteen varautuneet huomattavan suuriin lämmityskuluihin talvikuukausina, mutta vielä toistaiseksi näyttää varsin maltilliselle. Ehkä vuodenvaihteen jälkeen maisema verhoutuu pehmeään lumivaippaan, ja pakkaset saapuvat meidänkin leveysasteille. Lumitöistä ja kasvavaista lämmityskuluista huolimatta odotan sellaisia pakkasia, jotka saavat vanhojen talojen nurkat paukkumaan. Sitä en ole saanutkaan kuunnella sitten lapsuusvuosien.